Kesää ei koskaan tullutkaan... siltä kyllä tuntuu, kun d-vitamiinipurkista aamuisin pillerin nappaan. Toisaalta kun katson ulos, näen uhkean vihreän luonnon, joka kukoistaa kostean kesän jäljiltä. Kasvit nauttivat sadepisaroista lehdillään kun hetkeksi esiin tuleva aurinko loistaa kilpaa niiden kanssa.
Pihasuunnittelijakälyni sanoi, että kasveille riittää 10-15 astetta lämpöä ja kosteus. Valoahan meillä riittää yöttömän yön maassa. Se vaan ei riitä meille ihmisille. Me tarvitsemme aurinkoa ja lämpöä, viltin alla illasukat jalassa  terassilla istuminen ei anna meille samaa mielihyvää. Tuivion kanssa olemme silti nauttineet sateen jälkeisistä hiljaista hetkistä hänen varjoisalla takaterassillaan, viinilasista siemaillen. Terapiahetkiä parhaimmillaan ovat ne, ilo se on pienikin ilo ja usein siitä muodostuu se suurin nautinto.

Pihatöihin kelit ovat olleet mitä mainioimmat. Mies onkin raatanut ansiokkaasti aidan tonttien ympärille ja kesäkeittiön pohjaa suunnitellaan. Istutuksiakin tullut joku verran tehtyä. Vaahtera, rautatieomenapuu, riippapajua, perennoja... Niin se mies siellä kotona, rakensi myös huikeat pergolat! Pari vuotta kasvamassa ollut säleikkövilliviini saa vihdoin kaipaamansa tuen.

Tuo aita, siihen inspiroi pieni valkoisen paimenkoira pentu Tuisku... joka on kohta jo puolivuotias miehen alku. Ihana Ilon tuoja tähän kesään ja elämään yleensä.

Kesäkukat kärsivät tästä pilvisyydestä. Mutta toisaalta kukinnat alkavat olla parhaillaan nyt kun kesä taittuu loppupuolelle. Ihanaa, "normikesänä" ne alkaijsivat olla jo ohi. Muutenkin tänä kesänä ehti nauttimaan kasvien kukinnasta kunnolla. Syreenit ja juhannusruusu kehittivät nuppunsa hitaasti ja avasivat kukkaa nautinnollisesti ja pitivät pintansa kauan.

Kiireisen alkukesän jälkeen olen päättänyt nauttia jokaisesta hetkestä, jolloin luonto on hengissä, enkä itse tarvitse toppavaatteita. Saunasta jäähylle monta kertaa illassa, pulahdus järveen tai paljuun kun se on mahdollista, pylly pystyssä kukkapenkkiin niin kauan kuin rikkaruohot kasvaa! Elämä on nyt, mitään ei saa mukaansa! (Hidasta elämää fb)
Ja nyt menen lisäämään pohjalaiseen paljuun puita savolaisella intensiteetillä 😉
Rentouttavaa ja kokemusrikasta kesän jatkoa lukijat!

Puutarhan anti kiteytettynä

Löysin kaupan korttihyllyltä tämän Anne-Mari Westin kortin, joka kiteyttää aika hyvin puutarhaharrastuksen annin. Allekirjoitan kaikki kolme väitettä. Treenailut tähän vuodenaikaan jää vaan vähän vähemmälle. Lähinnä aivot saa jumppaa uusien suunnitelmien muodossa. Onhan nyt kuitenkin jo helmikuu ja päivä pidennyt kummasti, joten eiköhän ole aika kaivaa puutarhakirjat esille. Ihanaa puutarhasuunnitelmien täyteistä viikonloppua kaikille! 

T.Tuivio

Uuden alku

Tammikuu 2015, uusi vuosi vaihtui, uuden alku? Tästä me lähdemme uutta kasvukautta, kevättä kohti. Uuden alku myös siinä kielessä, että ujojen versojen tiimiin änkesi uusi kirjoittaja. Hei minä olen Hanhikki.

Nimi on hauska, minun ja Tuivion mielestä ainakin. Tuivio ja Hanhikki, Hanhikki ja Tuivio, Kuulostaa hauskalta. Todellisuudessa molemmat ovat hyvin oman laatuisiaan puutarhakasveja. Arkisia, mutta takuuvarmoja menestyjiä lähes kaikilla vyöhykkeillä.

Hanhikki näyttää jossain vaiheessa vuotta varpuluudalta, mutta saadessaan lämpöä, aurinkoa ja sateen hellää hoitoa se kukkii vielä kun kaikki muut hetken hurmoksessa kukkineet kevään kasvit ovat jo nuutuneet. Hanhikki kukkii vielä syksyllä viimeisten joukossa. Kukka on vaatimaton, eikä ole todellakaan mikään puutarhan kunigatar. Mutta kasvi on "paksunahkainen", kukka huikean värinen, tässä tapauksessa energinen keltainen. Omana vaatimattomana (?) itsenään se on loppujen lopuksi yksi varmoista selviytyjistä olipa kasvukausi millainen tahansa.

Tässä vaiheessa vuotta ja blogi-ikääni olen vielä varpuluuta, mutta puhkean kyllä kukkaan ihan varmasti. Tapaamisiin.

T. Hanhikki